torstai 22. kesäkuuta 2017

Äkäslompolossa Varkaankurun Velhopolulla

Tervehdys Äkäslompolosta.
Sen tuo nelitonninen, kuusi metriä korkea poro, joka on laiduntanut Jounin kaupan pihalla toukokuun puolivälistä.
Ja sitten päivän retkeen: helpoiten Varkaankurun Velhopolulle pääsee luontokeskus Kellokkaan viereltä.

Tässä sama reitti lokakuussa.










Retken pituus on kolme ja puoli kilsaa ja se aloitetaan helppokulkuisella sorastetulla polulla.

Taustalla kohoaa Kesänkitunturi.



Polku laskeutuu kokoajan alemmaksi, kunnes päädytään kurun pohjalle.

Täällä pääsee kulkemaan sekä myötä- , että vastavirtaan.

Opastuksen mukaisesti lähdetään kurun pohjaa ylöspäin, siispä vastavirtaan.


Kevät oli tänävuonna viikkoja myöhässä, joten Varkaankurun kasvillisuus on vasta heräilemässä.




Leveät pitkokset ovat hyvässä kunnossa ja keveitä kävellä.

Ne seuraavat virran rantoja ja useassa kohdin päästään siltoja myöten veden yli.












Varkaankuru on kuuluisa rehevästä lehdostaan. Sitä on kehuttu jopa Lapin kauneimmaksi.



Kukista vasta rentukat ovat päässeet vauhtiin.


Veden solina on niin voimakasta, ettei mahdollisia tirppalintuja juuri kuule.

Tämä alue on kuitenkin täynnä elämää: kasveja, itikoita, lintuja ja nisäkkäitäkin.
Kuten me.



Yhä korkeammalle nousevat pitkokset johdattavat vesiputouksen ääreen.



Reitin korkeimmalla kohdalla on mukava, valoisa kota, jossa kelpaa käristellä eväitä.

Paluumatka Kellokkaalle kulkee helppoa metsäpolkua pitkin.
Loppukuvaksi erittäin suosittu rentukka.








Lisää juttuja Äkäslompolosta, ja sieltäpäin tulossa....

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Janakkalainen historiapläjäys

Kaunis sunnuntai houkutti retkelle. Lisäpontta kävelylle antoivat kotona lakatut lattiapläntit, joiden piti saada kuivua rauhassa useampi tunti.

Hakoisten linnavuori Janakkalassa on osava lähiretkeilykohde.

(Tässä aikaisempi linnavuorijuttu.)


Nousu vuorelle kulki kaunista polkua pitkin.

Kyllä täällä kelpasi kuikuilla hämäläistä maisemaa.
Keskellä kuvaa kaukaisuudessa kohoaa Laurinmäki, joka houkutteli meitä vierailulle.

Osa pelloista vihersi, osa oli ruskealla kynnöksellä.
Varmaan farmarit tietävät, mistä on kysymys.

Kernaalanjärvi kimmelsi linnavuoren kaakkoispuolella.

Ammoin se ylsi ihan vuoren juurelle asti.



Täällä ylhäällä pääsi kävelemään keskellä kukkaketoa.





Janakkalan luonto on yllättävän monimuotoista.




Hakoisten linnavuorelta suuntasimme siis Laurinmäen Keltaisen talon kesäkahvilaan virvokkeiden ääreen.



Keltainen talo on kuuluisa musiikkiesityksistään.

Alkukeväästä pääsin itsekin talolle soittamaan, kun ukulelebändi VOPulele esiintyi täydelle salille.
Kahvilan takana on Laurinmäen vuonna 1965 perustettu museoalue.

Tänne on siirretty useampi vanha rakennus muistoksi menneestä.
Tähän on helppo kuvitella mökin asukki ahertamaan.
Tuulimyllyn sisällä oli mahdollisuus kirjoittaa terveisensä päreisiin.

Hauskaa kesää kaikille!


Seuraavaksi vähän varakkaamman torpan tupa. Tilaa ja valoa piisaa.

Ja mukuloille leluja.
Museoalueella pääsi rauhassa tutkimaan menneisyyden tunnelmaa.


Täällä vierailua on helppo suositella.
Alueen laidasta voi hilppasta muutaman kilometrin pituiselle luontopolulle.

Ei muuta kuin nokat kohti pusikkoa.

Alkuun kuljettiin lehdon halki.






Saniaiset olivat jo hyvässä kasvussa.

Ja myös hyttyset.

Polku suuntasi havupuiden sekaan.

Niiden katveessa tuikki iki-ihana metsätähti.
 Laurinmäki linnoitettiin 1915 venäläisten sotilaiden toimesta.

Rinteeseen kaivettuja juoksuhautoja on kaksi kilometriä. Urakkaan osallistui parisataa henkeä.
Luontopolku kulkee pitkät matkat rakennelman kyljessä.







Määkynmäeltä avautuvat näkymät kohti Hakoisten linnavuorta.

Mikä yhteensattuma!



Puolukka kukki oikein lupaavasti.

Määkynmäellä teimme U-käännöksen ja palasimme hetken samaa polku takaisinpäin.







Seurasimme juoksuhautoja kotvasen tovin ja sitten laskeuduimme rinnettä alemmaksi toista polkua pitkin.



Laurinmäki on ollut retkeilijäin suosikki hyvin pitkän aikaa.
Vuonna 1887 joku innostui nakuttamaan viestinsä kallioon.



Reitti johdatti uhrilehtoon, uhrikiville ja hieman edempänä oli myös Laurinlähde.


Täällä alempana rinnettä osa juoksuhaudoista oli entisöity.
Saniaiset tosin hieman pehmensivät sotaisaa tunnelmaa.


Pirtsakan oravanpoikasen tervehdykseen päättyi historiaa hönkivä Janakkala-kierroksemme. Päivä oli mitä kaunein ja kotona lattian lakatut kohdat olivat varmaan jo pölykuivia...