perjantai 28. huhtikuuta 2017

Kävelytreeniä tuleviin koitoksiin

Treenata pitää, jotta voisi kohdata juhlavuoden haastensa, eli maratonin kävelyn yhden päivän aikana.

Treenausreittimme tänään on osapuilleen 16 kilsaa, mikä on tässä vaiheessa hyvä pituus. Kävelemme Hämeenlinnan ulkoilureitellä, yhdistellen niitä kohtalaisen suunnitellusti.


Harjuja pitkin kulkeminen on aina yhtä ihanaa.
Lähdemme Rapamäestä ja suuntaamme Hattelmalan harjulle.

Pähkinäpensas nauttii harvinaisesta auringon lämmöstä.



Hattelaman harjun maisema on vielä paljaana.

Kesällä tässä lienee aikamoinen pusikko.




Sammal on kuin kuusimetsä.

Vain paljon kauniimman värinen.




Osa retkestämme kulkee Ilvesreittiä pitkin.

Harjulta laskeutumisen jälkeen luikahdamme 10-tien alitse Vanajaveden rannalle.

Täällä kiemurtaa hieno kävelytie upeiden puiden katveessa.

Tässä hieman oudompi kuvakulma Hämeenlinnaan. 

Ahveniston hyppyrimäki vasemmalla ja kauppakeskus Goodman oikealla.
Reittimme vie kaupungin keskustaan, jossa pidämme lounastauon. On mukava istahtaa hetkeksi.

Lepohetken jälkeen lähdemme kiertämään Rantareittiä.

Tulen kahlitsemaan itseni näihin puihin, jos lähistölle rakenteilla oleva asuinalue edes hipaisee niiden kaarnaa.

Niin!


Rantareitin pitkospuuosuudella kiukkuinen joutsen tulee kohti siivet valmiusasennossa.

Sen mielestä olemme todellakin väärässä paikassa.
Joutsen jää kuikuilemaan vesirajaan ja me jatkamme anteeksipyydellen matkaamme.

Linnun puolisoa ei näkynyt missään. Onkohan heppu leski vai sinkku?
Rantareitti kaartoi Kaupunginpuistoon, jonka aurinkoiset rinteet olivat sinisenään vuokoista.




Oli siellä myös oudompia kukkia, kuten tuo alempi ufo.

Pikku hiljaa alkaa maastossa näkyä myös itikoita.
Tällä hepulla on vielä villahousut jalassa. Fiksu tyyppi.


Kävelyn pituus oli siis 16 kilsaa. Aikaa saimme menemään nelisen tuntia, jossa mukana herkullinen lounastauko.

Ja aurinko paistoi.

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Hämeenlinnan Keisarinmänty

Tehdään vaihteeksi kävelyretki historiaan:
Hämeenlinnan Pikku-Parolassa kukoistaa Suomen suurin metsämänty.

Puun iäksi on arvioitu 400 vuotta ja sen ympärysmitta on 548 senttiä.

Kun 1700- luvulla Ruotsin kuninkaat Kustaa III ja Kustaa IV Adolf retkillään lounastivat männyn juurella, se sai nimen Kuninkaanmänty.

Suomen sodan aikana 1808 rakuuna piilotti yksikkönsä lipun puun koloon ja sitä alettiin kutsua Rakuunanmännyksi.


Kun Venäjän keisarit Aleksanteri I ja Aleksanteri II vierailivat peräjälkeen seudulla, myös he söivät ja järjestivät tiemmä pidotkin männyn katveessa.

Ja aivan oikein: puu nimeksi tuli Keisarinmänty.

Keisarinmänty rauhoitettiin 1957.

Mutta jo 1900-luvun alussa paikallinen Kiltin isäntä, Väinö Kiltti rakennutti suoja-aidan sen ympärille.
Keisarinmänty ei ole kovin korkea, vain runsaat 11 metriä.
Se onkin panostanut mahtavaan latvukseen, jonka halkaisija on liki 20 metriä.

Puun oksisto on uskomattoman hieno, eivätkä nämä kuvat oikein tee sille täyttä oikeutta.

torstai 20. huhtikuuta 2017

Pikku-Samo ja Luutalammi

Lopen Komiolla on monensorttisia patikointireitejä.

Vaihteeksi hilppastiin Pikku-Samo, ja koska se nimensä mukaisesti on pikkarainen (3,5 km), lisättiin kilometrejä kiertämällä samaan syssyyn Luutalammi.

Pikku-Samo on karttaan merkattu punaisella.

Luutalammin pohjoispäässä on tulentekopaikka, jonne tähdättiin lounastamaan.

Luutalammintie on hyvin altis routavaurioille. Nyt se olikin ajokiellossa.

Niinpä jätimme kaaran kartan alareunassa olevalle P-paikalle ja suunnistimme etsi-ja-löydä-menetelmällä Samon eteläisimpään kohtaan.
Itseasiassa tie vaikutti oikein hyväkuntoiselta.
Useana vuonna tähän aikaan se on ollut täynnä syviä uria ja monttuja.

Varmaan se pian taas avataankin liikenteelle.

Kävelimme tietä pari sataa metriä...
... ja sitten lähdimme vasemmalle metsäautotien pohjaa pitkin.

Se vaihtui pian poluksi, jota seuraamalla löysimmekin sitten etsimämme.





Pikku-Samo oli merkitty maastoon selkein viitoin.

Polun oppaina oli vielä tuollaisella kävyllä merkittyjä tolppia.








Reitti kulkee aika jännissä maisemissa.

Tässäkohdin vastapäisellä rinteellä on joskus riehunut tuli.

Onko se ollut luonnollinen vai tällä alueella usein toteutettu kulotus?


Pian polku nousi aika jyrkästi harjun päälle ja maisema muuttui taas uudenlaiseksi.

Jokin oli pistänyt juurakon päreiksi. Säleitä oli lennätetty metrien päähän.

Epäilyksen alaisena oli tikka. Niitähän on montaa sorttia, mutta joku niistä se varmasti oli.

Pitkospuita rakastava koira vaihteeksi naamapuolelta.

Se jaksoi hyvin kipittää mukana, kunhan evästarjoilusta ei tingitty.
Kun polku laskeutui harjulta, päästiin tutustumaan ennallistettuun suohon.
Metsässä ei monikaan tirppalintu laulanut. Sää oli kohtalaisen aurinkoinen, mutta kylmä.

Aika moni muuttolintu oli jäänyt etelämmäksi odottamaan kelien paranemista.





Pikku-Samo on suosittu lenkki ja polku olikin paikoin oikein painunut maastoon.




Oikkaanpuro. Se on kaivanut väylänsä syväksi kuruksi






Astelimme Luutalammille sen varjoisammalta puolen. Niinpä lammin jääpeite ulottui ihan rantaan asti.


Pikku-Samon varrella on useita informatiivisia tauluja. Niiden sananmuodot ovat hauskoja ja maanläheisiä.

Mahtaako ankerias vielä lymyillä lammin vesissä?



Tässäkohdin jätettiin Samon reitti hetkeksi ja suunnattiin kohti pohjoista ja nuotiopaikkaa.

Tulistelupaikan polttopuut olivat mallia tukki.
Sahaa ei löytynyt, mutta onneksi kirves, jolla saatiin järkäleistä paremmin notskiin sopivia.







Retkillä kannattaa kuskata mukana kuivaan sanomalehteen käärittyjä sytykkeitä.
Niiden avulla tulenteko helpottui taas huomattavasti.


Pitkän ja kaloripitoisen lounastauon jälkeen lähdettiin kiertämään lammia.

Sorsapariskunta lähti heinikosta karkuun. Ne varmaan suunnittelivat uivansa loitommaksi, mutta joutuivatkin kävelemään jäätä pitkin.



Täällä aurinkoisemmalla puolen lammi oli osin sulana, mutta yllättävän paljon oli myös tukevaa jäätä.


Luutalammia on aina yhtä mukava kiertää, sillä polku kulkee aivan rannassa ja katseltavaa riittää.




Lammin eteläpäässä etsiydyimme takaisin Pikku-Samolle.
Ja sitä seuraten takaisin autolle.


Tämän oivallisen reitin pituudeksi tuli lopulta yhdeksän kilometriä.

Sää oli aika vilakka, vaikka paikoitellen aurinko yritti nostaa hien pintaan.