torstai 30. kesäkuuta 2016

Auttiköngäs-piipahdus

Rovaniemen hulppea Auttiköngäs sijaitsee tien 81 varrella ja opastus alueelle on toimiva.

Tämä on helppo paikka tutustua seudun historiaan ja upeaan luontoon.



Alueen päänähtävyys on itse koski, mutta maastoon on merkitty myös 3,5 kilsan luontopolku.

Kuten kartasta näkyy, tämä paikka on ollut mukana myös sodan kurimuksessa.
Könkään yli kulkee patosilta.

Ei ehkä kovin kaunis, mutta oman aikansa tuotos.

Itse kosken pudotus on lähes 16 metriä, ja pituutta sille on laskettu 50 metriä.
Könkään vieressä uittoränni muistuttaa siitä, että vielä niitä honkia humisee tuolla suomen sydänmailla...

Uitot täällä lopetettiin 1970-luvulla.








Auttijoen rotko on samanlaista miljoona vuotta vanhaa rotkolaaksoa, kuin Korouoma.

Viimeiset 8000 vuotta ne ovat olleet nykymuodossaan.




Näköalapaikalta on huikea näkymä kosken suuntaan.
Könkään jälkeen Auttijoki jatkaa kuohuntaansa komeiden kallioiden vahtimana.

Putouksen ympäristö on monisatavuotista ikimetsää.
Jatketaan polkua näköalapaikalta virtauksen suuntaan.

Tuo verkkoaita kyllä tietää paikkansa, sillä sen vieressä on huima pudotus suoraan jokeen.
Tarkoituksena ei ole nyt kiertää koko lenkkiä, mikä onkin ihan hyvä, sillä retkueen pienimmän tassut eivät pidä rappusten ritilästä.

Onneksi urheilijapoika auttaa ystäväänsä...
Samaisella ritilällä päällystetty reitti jatkuu kivikon yli puiden siimekseen.

Maisemat vaihtuvat metsäisemmiksi.

Ja me käännymme takaisinpäin.
Parkkipaikan lähellä on myös pieni museoalue muistuttamassa uittoporukoiden ammoisesta elämästä.












Rakennukset on liitetty toisiinsa leveällä puukäytävällä.
Se takaa esteettömän liikkumisen kohteesta toiseen.

Museossa on näytillä monenmoisia menneen ajan puunuittoon, metsätöihin ja sahaukseen liittyviä esineitä.
Auttikönkäällä piipahduksen kruunaa Auttikönkään pirttikahvila, joka on juurikin siinä parkkipaikan vieressä.

Vaihteeksi ei tarvitse kaivella eväitä repusta...

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Korouoma 3: Lapiosalmen suunnasta

Tämä Lapiosalmen parkkipaikka on Posion Korouoman eteläisin.

Se sijaitsee Ranua-Posiotien (941) varressa ja on yllättäen hyvin merkitty. Samaahan ei voi sanoa tien 81 varrella olevista Korouoman parkkipaikoista.

Laavun lähellä oleva opastaulu on sahattu nurin. Outoa!

Tässä kartassa paikan nimi on Lastenlampi.

Parkkipaikalta kuljetaan kohti Ison Kuulean laavua, jossa tehdään sitten käännös takaisin auton luo.

Maasto on täynnä upeita keloja.

Harvoin niissä on jäljellä noin monta oksaa.















Reitti kulkee lätäköltä lätäkölle.

Maasto muistuttaa suuresti Suomunkiertoa Patvinsuolla.









Vaihteeksi erilainen reppu vetämässä porukkaa.
Ruohokanukasta on tullut minulle Korouoman tunnuskukka.

Sitä kasvaa täällä tosi monessa paikassa.
Kangaslammen laavu tulee pian vastaan.

Mukavan ja siistin näköinen paikka, mutta liian aikainen eväiden syöntiin.
Matka jatkuu reittiä, joka edelleen tämän tästä piipahtaa veden äärellä.


Hienoja hiekkarantoja ja hyvää vettä.

Kuulemma.















Vaikka alue tavallaan kuuluu Korouomaan, ei näillä nurkin ole jälkeäkään Korouoman huimista korkeuseroista.

Puolukan nousujohteinen elämä.

Hattivatit nuuskivat kesäistä keliä.

Tällä kelolla on useampi ilme riippuen katselukulmasta.
Ja sitten on tämä mystinen kasvi!
Tietääkö joku, mikä ihme tämä on?
Kuivan harjanteen rinteet ovat kelojen peitossa.











Laskeudutaan Iso Kuuleajärven rannalle.

Polku erottuu juuri ja juuri maastosta.
Vasemmalla on päivätupa ja oikealla laavu, joka houkuttaa syömään eväitä.

Nuotio pitää hetken hyttyset loitolla.

Eikä makkarassakaan ole valittamista.

Tällä laavulla ei ollut polttopuita, mutta ympäriltä löytyi runsaasti osavia risuja ja oksan pätkiä.
Evästelyn jälkeen kuljetaan päivätuvan ohi ja hetken metsäautotietä.
Kunnes sitten päätetään oikaista halki metsän.

Oikaisua ei voi suositella, ellei ole mukana alueen tarkkaa karttaa ja puhelimessa paikanninta.
Maasto on tosi kaunista.
Suomuurain se kukkii täälläkin.
Pikku Kuuleajärven laidalla on hienoja kivikoita.

Muinaista merenrantaako?











Näillä kulmin on tietenkin myös muita kulkijoita.

Tai ainakin on joskus ollut...

Pienehkön (suunnitellun) harhailun jälkeen löytyy oikea polku, joka vie takaisin parkkipaikalle.


Kyllä ihminen on pieni, kun verrataan oikeisiin asioihin.
Tuo rakennelma rannan tuntumassa on uimakoppi.

Ihan totta!
Tämä oli erilainen retki Korouoman maastoon.

Nyt ei äimistelty korkeuseroja, vaan saatiin kulkea helppoa, lähes tasaista reittiä.


Lopuksi suokukan herkkä kukinto.

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Korouoma 2: Koivukönkään suunnasta

PosioKorouoman pohjoisin parkkipaikka on Koivukönkäällä.

Kuten todettua, ovat opasteet tien 81 varrelta olemattoman pieniä, joten on hyvä olla tarkkana.

Porojen opastuksiin ei sitten kannata luottaa...

Aloitetaan siis Koivukönkään parkista, laskeudutaan sieltä Korouoman pohjalle ja kierretään rengasreitti vastapäivään.

Eli Pirunkirkon laavun jälkeen noustaan ylös kohti Julmakalliota.

Reitin pituus on n. 8 kilsaa.
Vaikka opasteet valtatieltä 81 Korouomaan ovat mitä ovat, ovat reittien opasteet kohtalaiset.

Aluksi kävellään hyvinkin tasaisella ja leveällä polulla.

Laavulle on alle kilometrin käppäily.

Laavun kohdalta vievät portaat alas näköalapaikalle.

Vaihteeksi näinkin päin.





















Kurttajoki virtaa Koivukönkäässä villisti kohti Korouomaa ja Korojokea. 





Koivuköngäs syntyi vuonna 1893, kun Kurttajoen uittopatoa vahtimassa olleet miekkoset sammuivat humalapäissään.
Kurttajoki mursi padon ja etsi itselleen uuden uoman.

Että sellainen herätys pojilla...
Tukeva silta vie yli kapinallisen joen.


Hetki kuljetaan metsäpolkuja, kunnes lähdetään laskeutumaan rotkon pohjalle.

Pitkospuita rakastava koira on vauhdissa.



Hieno maisema avautuu heti kohta, kun on selvitty pusikoista.

Edessä on suo pitkospuineen, mistä osa retkueesta on hyvin mielissään...

Pirunkirkon laavu katselee jylhää maisemaa.

Sen ja kallion välissä virtaa joki, vaikkei sitä tyhmempi heti huomaa.















Joki on Korojoki, joka tässä kohdin soljuu hyvin rauhallisesti.

Tähän väliin tuokio kelotaidetta.

Aitoa, suoraan taiteilijalta itseltään.
Pirunkirkon jälkeen hipsitään hetki joen laitaa.

Komeat portaat pilkahtelevat puiden lomassa.

Ne nousevat jyrkästi rinnettä ylös.
Lähempänä selviää portaiden tehtävä: tästä alkaa yläpolku Julmakalliolle.
Rappusten kipuaminen on hikistä ja koittelevaa puuhaa.

Joidenkin voimat se vie kokonaan.











On siinä ollut sovittelemista, että portaikko on saatu sopimaan kivikkoon ja kalliorinteeseen.
Portaiden jälkeen ei vielä päästä laiskottelemaan, sillä nousu jatkuu.

Tämä reitti on muuten merkitty vaativaksi.

Julmakallion laavu keikkuu kallion reunalla kuin ei mitään.











Näkymä laavulta on kuitenkin rauhaisa ja levollinen.
Lähikuvassa patikoitsijan innokkain ystävä.

Yksi niistä miljoonista...
Evästelyn jälkeen jatketaan taivalta pitkin rotkon laitaa.

Maisemissa ei ole valittamista.

Ajoittain polku kulkee ihan reunalla.

Puusto tekee kuitenkin olosta turvallisen.

Hämäävää, eikö vain!

Korouoma ansaitsisi kyllä paljon enemmän huomiota, kuin se tätä nykyä saa.

Nämä ovat ainutlaatuisia maisemia.













Kun polku lopulta lähtee laskeutumaan, on meno aikas jyrkkää.

Paikoitellen ihan tosi jyrkkää.

Vaan alhaalla odottaa sopuisa Korojoen laita.

Tässäkohdin tehdään täyskäännös ja palataan kurun pohjaa tulosuuntaan.
Polku seurailee joen laitaa ja korkeuserot ovat vaihteeksi olemattomat.

Täällä tuntuu olevan ihan oma ilmastonsa. Kaikki vihertää, kuin viimeistä päivää!


Suo-orvokki hurmaa täydellisyydellään.

Se on kainouden ja vahvuuden yhdistelmä.












Joen yli kaatunut kuusikin pukkaa uutta elämää.

Tästä ilmastosta nauttivat myös hyttyset, jotka eivät todellakaan ole kuulleet mistään syntyvyyden säännöstelystä.

Korouoman pursuavan vihreyden oma kukka-asetelma. Olkaa hyvä!

Välillä vasemmalla vilkkuu rinne, jonka päällä hetki sitten käveltiin vastakkaiseen suuntaan.

Onneksi ei silloin leikitty liian reunalla!
Ruohokannukka on kyllä aika mystisen näköinen mustine silmineen.

Metsätähti sen sijaan on tuttu omilta kotiharjuiltakin.
















Onkohan tämä talvikki?

Kurjenpolvi, aina yhtä ihana!


















Paluumatka parkkipaikalle vie jo kuljettuja pitkoksia takaisin Koivukönkään kuohujen äärelle.


Retken lopuksi voimme hiljentyä ihailemaan Raatteen upeaa kukintoa.

Se on eksoottisen kaunis, mutta silti osa omaa suomalaista luontoamme.






Palataan Korouomaan myöhemmin vielä kerran...