torstai 31. maaliskuuta 2016

Kevät koittaa Torronsuolle

Torronsuo alkaa olla parhaimmillaan meille, jotka emme perusta talvesta, lumesta tai niistä jalkoihin kiinnitettävistä lisäosista.

Kiljamon parkkipaikan oikeasta nurkasta pääsee esteettömälle reitille.
Leveän väylän päässä on penkkisaareke, jonne pääsee siis pyörätuolilla, rollaattorilla tai vaikka mukuloiden rattailla.














Tässä se on varsinainen kevään merkki!

Onneksi pitkospuita rakastava koira ei hoksannut sitä.

Ja kyy kävi niin hitaalla, ettei reagoinut ohi pomppivaan piskiin.









Leveä väylä loppuu, ja ihan hyvässä kunnossa olevat pitkokset johtavat pusikon halki suolle.

Suo on osin vielä jään vankina.
Muutaman mutkan jälkeen on edessä valinnan paikka: tästä voi palata parkkipaikalle.
Tai sitten lähteä halki suon louhokselle.

Tuo Torro tarkoittaa Torron kylää.










Ei muuta, kuin nokat kohti louhosta.

Torronsuota kutsutaan joskus maamme syvimmäksi, sillä sen turvekerros voi olla 12 metriä paksu.
Jään viimeiset rippeet kiiltelevät huikaisevassa kevätauringossa.
Vaikka suo on suurilta osin paljaana lumen ja jään taakasta, on se vielä tuoksuton.

Ei edes tuttua hapanta röyhtäisyä leiju ilmassa.
Jossain kohdin vuodenaikojen kiivas taisto on vielä kesken.

Mutta jotenkin tuo tupas jo hymyilee läpi jään.











Pitkokset päättyvät metsän reunaan, josta lähdetään seuraamaan polkua louhoksen suuntaan.

Tuo 0,6 tuntuu kyllä liian vähäiseltä!
Reitti on merkitty keltaisin merkein.

Monessa kohdassa kovaksi tallattu jää pitää vielä pintansa.
Pitkospuita rakastavalle koiralle tämä on tuttu retki.

Pentuna se säntäili sinne tänne milloin minkäkin perässä.

Nykyään se tykkää kovasti poluista.











Vähän ennen louhoksen mäelle nousua palataan hetkeksi pitkospuille.
Täällä ne ovat osin jäässä ja hyvin liukkaita.
Härksaaren louhos on perustettu 1700-luvulla. Täältä louhittiin mm. kvartsia Someron lasitehtaalle.

Nykyään louhoksella on vain pari monttua ja infotaulu.
Louhos on monelle retken käännöspaikka, joten olisi kiva jos siellä olisi pari kunnon penkkiä jalkojen lepuutusta varten.

Nyt eväät saa syödä kaatuneilla puilla istuskellen.
Mutta hyvältä ne eväät silti maistuu!

Ja sitten paluumatkalle kohti Kiljamoa, eli tehdään U-käännös.










Metsässä pitkospuiden kohdalla ylitetään metsäinen joki.

Se on pohjalta jäässä, mutta jään päällä vesi virtaa riemukkaasti.
Kun polku on talvella tallottu tiukaksi, eikä kevätaurinko tahdo yltää sitä lämmittämään, saattaa jää olla hyvinkin tiukassa.
Vaan suolla pitkospuiden vieressä sammal näyttää hyvin onnelliselta.
Tähän paistaa aurinko ihan täydeltä laidalta.

Auringosta nauttivat myös nämä kaksi.


Eli allekirjoittanut ja sen koira.











Jää sulaa ihan silmissä.

Talvi katoaa just nyt!

Puiden seassa pilkottaa jo Kiljamon lintutorni.

Pian ollaan takaisin parkkipaikalla.

Mukavasta kelistä huolimatta muuttolintuja ei suolla näkynyt.
Pitkospuut loppuvat ennallistetun ojan kohdalla.
Ennallistaminen tarkoittaa ojan tukkimista kaikella metsästä irtilähtevällä.

Seuraavaksi on pari sataa metriä metsäpolkua.
Kiljamon nuotiopaikka ei tällä hetkellä näytä kovin houkuttelevalta.


Näin tuli tämän kevään ensimmäinen kunnon metsäretki päätökseen.

Mieli on hyvä ja naamat punoittavat saatuaan pitkästä aikaa aurinkoa.

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Apparan kevät on just täällä

On taas aika tsekata, mitä HämeenlinnaApparalle eli Ahvenistolle, kuuluu.
Talvinen harrastelu on jättänyt merkkinsä Apparanjärven ohenevalle jäälle.
Onkohan tässä ollut se kuuluisa U-käännöksen paikka?

Sitten ilouutinen kaikille meille, jotka kuljemme Apparalle jalan, fillarilla, rollaattorilla tai muuten vaan ilman moottoreiden apua: kevyen liikenteen väylä on melkein valmis!
Eiköhän tuo ole kesän alkaessa priimakunnossa.

Kaupungin työmiehet keskittyvät viimeisen mutkan valmisteluun. Tässä kohdin autojen ajolinjat muuttuvat aikalailla totutusta.

Apparan harjun päällä kulkeva polku on oudon leveä.
Onpa siihen ajettu soraakin, mikä on aika omituista pururadalle.

Itseasiassa harjun laella on kuorma-auton jäljet. Tässä on ajeltu raskailla ajoneuvoilla. Harvemmin tällaista tapahtuu.

Jonkin sortin vesijohto on vedetty yli harjun aivan uima-altaan taakse. Hävityksen rajana on luonnonsuojelualueen raja. Tuossa notkossa oli aikaisemmin metsä, jossa pitkospuita rakastava koira pentuna opetteli olemaan irti. Eli se oppi sen, että jos ihmisille kääntää selkänsä nämä onnettomat eksyvät oitis puiden ja pensaiden taakse. Nyt tuo pusikko on tyystin kadonnut. Saas nähdä, mitä tuolle hakkuualueelle tehdään.

Ilmeisesti kaikki tämä hävitys on kuitenkin tehty meidän kaupunkilaisten parhaaksi.
Nämä ufopömpelit ovat ilmestyneet harjun päälle.

Näyttäisi siltä, että altaan pohja olisi saanut uuden maalin... hah! Lunta se vaan on.
Katsomo nauttii kevätauringosta ilman häiritseviä ihmisiä.

Järveä kiertävä pururata on paikoin peilijäässä, joten retkestä tulee taitoluistelua. Tjaa, onhan sekin talviurheilua... Nyt vaan pää kylmänä, ettei kupsahda nokalleen.

Toisaalla Apparaa on vielä ihan kunnolla lunta. Jotenkin tämä on niin tuttu maisema!

 Toisaalla sammaleet ja jäkälät nauttivat jo auringon lämmöstä. Itikoita ei vielä näy.

Hiihtoladusta on jäljellä vain jäiset soirot maastossa. Kävelijät saavat polkunsa takaisin! Samalla tämä tietenkin tarkoittaa talven loppumista. Jesh!

Kuinka monta kevätaurinkoa on tämä kuusi ottanut riemuiten vastaan? Sen ympärillä kasvaa nuoria notkeita kuusia, mutta tämä vanhus nousee kaikista korkeimmalle.

Tikkako on käynyt koputtelemassa vanhaa kantoa?

Pururadan laita on jyrkästi leikattu rinteestä. Miten mahtaa käydä tämän männyn? Ehkä sillä on rinteen puolella tosi vahvoja juuria, jotka pitävät sen pystyssä tulevissa myrskyissä ja myllerryksissä. Seurataan tilannetta!

Paikoitellen maisema on oikein keväinen. Ja aurinko paistaa. On se jännää, kun toisella puolen on luminen jää ja toisella tanner hengittää jo aurinkoa.

Tätäkin kantoa on joku käynyt koputtelemassa. Vai asuuko joku peräti sen kainalossa!
Rinne tuoksuu jo kesältä. Melkein.

Ahveniston järven kaukaisimmasta kohdasta on hyvä näköala yli järven uimalan suuntaan. Tässä kohdin ulappa on vielä tukevasti jään peitossa. Enpä kuitenkaan mene kokeilemaan jään kestävyyttä.

Rantakivikossa jää sulaa pikkuhiljaa. Se vetäytyy ja ranta paljastuu milli milliltä, sentti sentiltä. Jäästä kuuluu vaivihkaista ritinää ja tipahtelua.

Tämä on sitä järven aurinkoisempaa puolta. Tämä on myös kauimpana turistirannasta. Ikäänkuin erämaarantaa kaupungin keskustassa. Kesäisin tässä on läpitunkematon pöpelikkö.

Jäällä on vielä näkyvissä ladut. Tuosta on ollut kevyt sivakoida, tasaista ja ongelmatonta. Vastapäisessä rinteessä näkyy pururata, jota juuri dilpattiin.

Muurahaissaaren laituri odottaa parempia aikoja. Kovasti sen ympärillä on tassuteltu.

Ahvenistonjärven varjoisemmalla puolella latu on vielä hiihtokunnossa. Mahtaa sivakoija yllättyä, kun tavoittaa järven aurinkoisemman laidan. Vauhti siinä ainakin hidastuu...

Saunan eteen tehty avanto on laajentunut oikein laguuniksi. Saunan veranalla oli uimareita keräämässä rohkeutta, joten en tohtinut ottaa kuvia lähempää.

Järvi tuli kierrettyä. Silmäin edessä ovat taas maauimala ja Olympiarenkain koristeltu kahvilarakennus. Kahvilan nurkalta porukkaa laskee mäkeä suoraan jäälle, joten se taitaa sitten vieläkin kestää ihmisen. Tai ehkä laskijoita oli aikaisemmin enemmän...

Tämä on vähän outo paikka: uima-altaan pohjoiseenn reunaan on muodostunut epävirallinen polku meille, jotka haluamme palata harjun päälle. Aikaisemminhan vanhat kiviportaat altaan eteläpäässä veivät ylös.
Tämä polku on jyrkkä, mutainen ja hoitamaton. Vaan ei anneta sen häiritä, Apparalla tuli taas vietettyä mukava iltapäivä.