keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Pikaselauksessa vuoden 2016 retket

Lopahtamassa olevan vuoden aikana tuli käveltyä siellä sun täällä.
Tähän olen koonnut vain tärkeimmät jotta jutusta ei tulisi liian pitkää.

Vuosi 2016 alkoi tiukoilla pakkasilla.

Kävin kohmeisin sormin kuvaamassa Hämeenlinnan Aulankoa.

Kevät tuli kuitenkin, pakkasista huolimatta.

Keväisin ensimmäinen kävelykohteemme tuppaa usein olemaan Torronsuo .
Tämä kuva on jälleen Aulangolta.

Harva tietää, missä hurja karvanaama piileskelee.

Vihje löytyy täältä .
Heinisuo on yksi lempparikohteista, eikä vähiten siksi että sinne ajaa Hämeenlinnasta varttitunnissa.

Keväinen Heinisuo .

Viimeinen jää siinä sinnittelee pitkosten varjossa.
Aulangon järven kiertäminen on klassikkolenkki.

Maasto järven kiertävällä polulla on vaihtelevaa ja maisemat paikoin todella hienoja.

Tästä pääsee mukaan lenkille.


Janakkalan Suurisuolla oli toukokuisen retkemme aikaan varsin kosteaa.

Pitkospuita rakastava koira inhoaa tassujen kastumista, mutta kannustettuna se on tosi reipas.

Suurisuon maisemia.








Ja niin alkoi kesä!

Melkuttimilla tehtiin oikein kunnon retki auringon paahtaessa takaraivoa.

Kauniit maisemat löytyvät  täältä.










Laipanmaa on käynnin arvoinen.

Vaikka useammankin.

Tästä alkukesän korealle retkelle.










Janakkalan Mallinkaisista löytyivät salaiset kalliot, jokaisen pikkutytön ja -pojan unelmamaisema.

Linkki kallioiden juurelle.
Lopen Luutasuo ja Komio kuuluvat jokaiseen kesään.

Tämä kuva on Luutalammin rehevästä rannasta.

Tästä pääset mukaan maisemaan.
Toukokuun lopussa oli aika piipahtaa ulkomaille.

Eka kerta Roomassa ei jää vikaksi kerraksi.

Tässä muutama juttu sieltä, osa on vielä kertomattakin.







Rooman loman aikana Retkipaikan Jonna otti yhteyttä.

Tästä näet viestittelymme lopputuloksen.

Oli hienoa päästä kuuluisan Retkipaikan sivulle!
Kesäkuun alussa matkattiin vuokramökille Ranuan nurkille.

Sieltä löytyi monta hienoa reittiä: Auttiköngäs ,  Korouoma , Simojärvi-Soppana  ja Syöte .

Tämä kuva on Korouoman Piippukalliolta.
Ranuan mökkeilyn aikana Jani Hesarista pisti viestiä. Hän halusi kirjoittaa jutun lähiretkeilystä.

Ja niin pääsin kertomaan Janille ja Emilialle kävelystä samalla, kun yhdessä kiersimme Hämeenlinnassa Ahveniston järven, eli siis Apparan .



Janin kirjoittama ja Emilian kuvaama juttu ilmestyi Helsingin Sanomissa 2.7.16.
Heinäkuussa Yle:n Hämeen toimituksesta otettiin yhteyttä.

Niinpä eräänä aamuna klo 7 treffasin Tiinan ja Villen Hämeenlinnan rantareitin varrella.

Pääsin mukaan aikaiseen suoraan radio-ohjelmaan ja sitten Ville vielä kuvasi pätkän alueuutisiin.

Tunnelmia tuolta aamulta löytyy täältä .













Tammelan Liesjärvi on aikas laaja alue.

Vietimme siellä heinäkuisen helteisen päivän.

Katso maisemat tästä .




Usmi-Kytäjässä saimme niskaamme ukkoskuuron, mutta vähämpä tuo haittasi menoa.


Tässä mukavan retken tunnelmia.
Sitten vaihdettiin hieman ilmansuuntaa ja tsekattiin Lempäälän Birgitan Polku.

Kokonaisuudessaan Birgitta on varsin pitkä, mutta siitähän voi patikoida pätkiä sieltä täältä .
Elokuun loppupuolella oli aika vaihtaa maisemaa.
Pohjois-Karjala kutsui.

Viikon aikana ehti tutustua moneen pusikkoon: tehtiin useampikin retki Patvinsuolle  ja Ruunaalle .
Kuhmoisten Isojärvelle lähdettiin huimaavan kauniina syyspäivänä.

Tuolloin päästiin katsastamaan myös majavien patoja.
Oheinen kuva on Vahterjärven laavulta.

Tästä pääsee mukaan jännälle retkelle.

Barcelonassa kannattaa käydä, jos ei muuta tekemistä keksi.
Ja muutenkin.

Jo muutama päivä tapas-pöytien äärellä nostaa mielialaa.

Katalonian pääkaupunki tarjoaa paljon nähtävää .
Vuoden loppupuolella päädyimme viikoksi
Äkäslompoloon.

Tämä upea reissu toteutettiin muutaman päivän varoitusajalla, ja kaikki meni nappiin.

Tästä pääsee upeisiin pohjoisiin maisemiin.

Niin hurahti vuosi 2016.
Kaikille lukijoilleni kiitos seurasta koko menneen vuoden ajalta.

Mitä mahtaa vuosi 2017 tuoda tullessaan?


torstai 22. joulukuuta 2016

Äkäsmyllyn tonttua etsimässä

Viitisentoista kilometriä Äkäslompolosta pohjoiseen sijaitsee Äkäsmylly.

Se on rakennettu kauniiseen Äkäslinkkaan, moniosaisen putouksen ääreen.



Edelleen käyttökuntoinen mylly on kuuluisa myllynhaltiasta, vai pitäisikö sanoa myllytontusta.

Samuli Paulaharju kirjasi 1920-luvulla muistiin tontun yhteistyön ihmisten kanssa.





Me kävimme marraskuun alussa kuulostelemassa, josko tonttu olisi myllyllään.

Lunta oli tuolloin varsin vähän, joten kävelijän kelpasi suunnistaa metsäpolulle.

Koska nyt kuljettiin tonttumaastossa, pidettiin piski remmissä.

Kilttinä pappana se tuskin tekisi tontulle mitään, mutta parempi katsoa kuin raskaasti katua.
Aikas leveä polku johdattaa Äkäsmyllylle.
Myllyn lisäksi alueella on toki muitakin rakennuksia.
Äkäsmyllycafe palvelee kulkijoita sesonkiaikoina.

Näin marraskuun alussa se oli visusti lukossa.

Tontusta ei näy tässäkohdin jälkeäkään.










Silta johdattaa yli Äkäsjoen.

Sen kohdalla joki jakautuu useampaan pikkuputoukseen.

Näiltä seuduilta on löydetty jälkiä kivikautisesta elämästä ja tämä onkin varmaan ollut suosittu levähdyspaikka metsäretkillä.




Myllyä lähestytään hiljaa ja kunnioittaen.

Ihan kuin sen ulkopuolella olisi pieniä jalanjälkiä....

...ehkä oravan, joka käyttää huopatossuja.


Sisällä myllyn hämärässä leijuu jauhetun viljan tuoksu.

Se tuo mieleen muistoja ajasta, jota kumpikaan meistä ei edes elänyt.

Tonttu on juuri käynyt täällä. Sen aistii selvästi ikiaikaisten myllynkivien asennosta.
Sillan toisella puolen on laavu, johon on pykätty aikasmoinen kivikasa nuotiopaikaksi.

Pitkospuita rakastava koira on edelleen tarkkana tontun varalta.

Ehkä ainoana meistä se onnistui näkemään vilauksen tontusta.

Äkäsmyllyn nurkilta lähtee polkuja halki metsän.
Tällä kertaa tyydymme keikkumaan myllyn liepeillä.

Poislähtiessämme joku tarkkaili meitä kelon katveesta.

Tunsin selvästi pienten silmien tuikean katseen.

Hyvää joulua!


perjantai 16. joulukuuta 2016

Kävelyn filosofia koukuttaa

Kävelyn filosofia saattaa kuulostaa unettavan tylsältä, tai sitten inspiroivan kiinnostavalta. Riippuu kuulijasta. Ja asian esittäjästä.

Ranskalainen filosofian professori Frederic Gros taitaa itsekkin olla kävelijä, sillä hänen kirjoittamansa teksti kulkee pääosin kevyesti.

Kuin mielenkiintoista polkua verkkaisten askelten tahdissa.

Monet kuuluisat ajattelijat ja kirjailijat olivat intohimoisia kävelijöitä.

Kävelyn filosofiaa kuvailee heidän askelluksiaan, ajatuksiaan kävelystä ja kävelyn vaikutusta heidän aivotoimintaansa.

Friedrich Nietzsche (1844-1900) käveli paljon, parhaimmillaan kahdeksankin tuntia päivässä. Eikä suinkaan helppoa tasamaata. Hän suuntasi kukkuloille ja vuoristoon avarien näkymien äärelle.

Kävelyn fyysinen rasitus ja toisaalta ajatuksia avaava vaikutus pitivät miehen pitkään järjissään.

Kun selkäkivut rajoittivat pitkiä kävelyjä, alkoi lahjakkaan Nietzschen mieli rakoilla. Hän inhosi kaupunkeja, muttei enää kyennyt pakenemaan vuoristopoluilleen.

Nietzsche kuoli umpihulluna ja lähes liikuntakyvyttömänä.



Nietzsche-polon kertomus on, paitsi yleissivistävä, myös klassinen esimerkki kävelyn rauhoittavasta ja koossapitävästä vaikutuksesta.

Mutta se on vain yksi tämän mainion kirjan tarinoista.
Tyystin erilainen kävelijä oli Immanuel Kant (1724-1804).
Hän eli hyvin kurinalaista elämää ja kävelikin joka päivä saman reitin samaan aikaan.

Hengittäen vain nenän kautta.
Kuuluisien miesten vaellusten lisäksi kirjassa pohditaan myös kävelemistä, tossun laittamista toisen eteen: mikä tekee siitä tärkeän ihmiselle, mikä on sen vaikutus ajatteluun ja mielen kehittymiseen.

Mikä on kävelemisen taika?
Gros on löytänyt montakin selitystä kävelemisen lumolle:
-vapaus
-ulkoilma
-hitaus
-hiljaisuus jne jne

Kirjailija käsittelee kaikkia näitä elementtejä pohtivasti ja antaumuksella.

Tämä kirja on minun mieleiseni, sillä löysin sen sivuilta monia päässäni pyörineitä ajatuksia.

Ajatuksia, jotka muotoutuvat pitkien etappien hypnoottisessa askelluksessa.
Tai polveilevilla poluilla, joiden varrella luonto pistää parastaan.

Käveleminen on yksinkertaista, helppoakin.
Silti sen avaamat maailmat ovat monimutkaisuudessaan ylivertaisia.

Kuten ihmisen mieli.

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Appara ilman aurinkoa



Säätiedotus lupasi aurinkoa taivaan täydeltä, joten lähdin Hämeenlinnan Apparalle kuvaamaan koreita talvikuvia.

Lienee sanomattakin selvää, ettei aurinko näyttäytynyt koko päivänä...


Lunta täällä on tällä hetkellä vain nimeksi, eli ei ollut vaaraa saada hiihtäjien porkasta lapaluiden väliin.

Sen sijaan poluilla oli helppo kävellä.
Pikkasen oli liukasta, mutta vain pikkasen.
Ahvenistonjärven pohjukassa tönöttää vuoden -52 olympialaisiin valmistunut monitoimirakennus.

Sitä on viime vuosina kursittu kasaan kaupunkilaisten iloksi.

Harvassa puussa on tähän aikaan lehtiä.

Eikä näidenkään värissä ole kehumista.


Hämähäkkien verkoista on tullut kovin näkyviä.

Ne ovat kuin vuorikiipeilijöiden köysiä jyrkässä rinteessä.




Sokerihuurrettuja puolukan lehtiä.
Pienet vuorikiipeilijät ovat käyneet täälläkin.



Talvi on kyllä havupuiden kultakautta.




Ehkä seuraavalla kerralla se aurinkokin näyttäytyy...