sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Torronsuo, täyden kympin kierros

Torronsuo, Tammela.
Jospa vaihteeksi käveltäisiin Torron 10 kilometrinen lenkki vastapäivään niin, että itse suon ylittäminen jää retken loppupuolelle.

Harvinaisen kaunis suvipäivä tulossa, joten vamos!



Aloitetaan retki Kiljamon parkkipaikalta.

Infotaululta vasemmalle lähtee leveä pitkospolku, jolla voi kulkea vaikka pyörätuolilla tai lastenvaunujen kanssa. Se johtaa näköalatasanteelle, jolta aikoinaan tehtiin "Suo"-telkkariohjelmaa.
Me suuntaamme suoraan tuolle kapoisemmalle polulle, kohti Torron kylää.










Alkumatka kuljetaan suomaisemassa, vaikkakin Somerolle johtavalta tieltä kantautuu jatkuva liikenteen melu. Kuvasta ei uskoisi, että tie on vain vajaa 100 metriä polun oikealla puolen.












Tupasvilla vetelee viimeisiään. Sateinen kesä on kohdellut kaltoin sen villamyssyä.

Vaikka suo onkin nyt yllättävän kuiva, löytyy täältäkin vetisempiä kohtia.
Pitkospuut ovat kauttaaltaan ensiluokkaisessa kunnossa.
Lakka ei ole ihan vielä keruukuntoista.
Tai no, olihan siellä muutama kypsäkin...
Pitkokset päättyvät Somerontiehen. Tästä käännytään vasemmalle kohti Torron kylää.










Kävely tien laidassa ei ole mitään kivaa. Ei, vaikka liikennettä ei ole kovin paljon.
Valkoisen viivan vasemmalla puolen ei juuri ole kengälle tilaa.

Hoi Tammelan päättäjät! Eikö tätä osuutta voisi linjata vaikka kolme metriä metsän puolelle?!

Vaikka asfalttiosuutta on vain runsas kilometri, se tuntuu tosi pitkältä.

Vaan onneksi kyltti Torron kylään pelastaa!



Torrontien laidalla on paikoin aika pysähtynyt.
Tai ainakin se nojaa koivuun.










Torron kylä on ilo silmälle. Taloista on pidetty huolta ja tunnelma on valoisa.

Opasteita löytyy myös kylätien varrelta.










Ammoinen tärkeiden valtateiden risteys.
Tällä tiellä jokainen vastaantulija tervehtii kulkijaa.
Torrontietä jatketaan, kunnes käännytään vasemmalle Haipontielle. Sinne opastaa myös vanha lintutornin viitta.
Haipontien vanhempaa rakennuskantaa.











Kun tie pienenee, se myös kaunistuu entisestään. Tällä tiellä on toki myös autoliikennettä, mutta se on vähäistä, hiljaista ja kohteliasta.

Vasemmalle tiestä johtaa polku, jota olemme etsineet.
Reitti on merkitty keltaisilla vinonelijöillä.
Keskellä lehtovoittoista sekametsää seisoo kivimuuri. Se kertoo oman tarinansa entisaikojen sinnikkäistä pellonraivaajista.
Vaivalla kivistä puhtaaksi könytty pelto on vuosia ollut kesannolla, mutta hiellä ja sisulla raivatut kivet seisovat kivimuurina vielä toisen mokoman.








Tämän mäen juuri nousimme ylös. Ei se näin kesällä tuntunut kovin huimalta, mutta talvella ja suksien päällä kaikki lienee toisin.


Idänpään kallio.
Täällä olevat rakennelmat ovat kaikki yksityisen maanomistajan rakentamia ja ylläpitämiä.
Hänelle kiitos hyvästä työstä!

Laavun räystään alle on sahattu pöllejä kuivumaan vastaisuuden varalle.













Laavun nuotiopaikka on aina yhtä siisti. Yöpymistä ajatellen se ei ehkä ole kaiken otollisin, mutta evästauolle aivan ässä.
Mystinen valtaistuin pistää mielikuvituksen laukkaamaan.











Lintutornin alla on hauskat infotaulut luonnon ihmettelijöille
Näkymä Idänpään lintutornista Torronsuolle.

Makkaranpaiston jälkeen nautittiin jälkiruoka lintutornissa, sillä siellä on osavasti pitkä pöytä ja penkit. Tarjolla kahvia, kaakaota ja keksejä.

Ja piskille jotain pahanhajuista, mutta ilmeisen hyvänmakuista.









Tornissa on myös useita kurkistusaukkoja suolle. Niistä tykkäävät lapset ja muut lyhytkasvuiset.
Laavulta matka jatkuu joko metsän poikki opastettua reittiä, tai sitten tien kautta.
Tielle mentäessä vastaan tulee maailman jykevin nukkuma-aitta. Sen sisällä on tilaa varmaan parillekymmenelle yöpyjälle.
Ja kattohirret kestävät isältä pojalle.
Tiellä on opastava kyltti. Emme siis ole vielä ihan retken puolivälissä. Kiljamolle on matkaa 4,8 kilsaa.





Tämä on jälleen iki-ihanaa Haipontietä.











Tuota pikaa kävelijä opastetaan pois tieltä, metsän siimekseen.
Lyhyen metsäosuuden jälkeen kuljetaan pienen suon poikki.












Polku väistelee kaatuneita runkoja. Niitä on tässä rinteessä yllättävän paljon. Mikä lie myrsky riehunut...

Härksaaren louhos perustettiin 1700-luvulla, jolloin siitä louhittiin mm. kvartsia Someron lasitehtaan tarpeisiin.

Nyt louhoksesta on jäljellä vain syviä monttuja.

Ja tänä kesänä ne ovat täynnä vettä.

Louhoksen jälkeen kuljetaan hetki tiheäkasvuisessa metsässä. Myös pitkospuita luvassa.











Tästä alkaa kolmikilometrinen pitkosreitti halki suon.
Pitkospuita rakastava koira olisi jo valmis jatkamaan...
Maariankämmekät viihtyvät Torrolla.













Pitkoksilla on muutama taukopaikka kinttujen lepuuttamista varten.
Välillä kuljetaan puiden lomitse. Helteisenä päivänä hetkittäinen varjo on tervetullutta.

Torronsuota kutsutaan toisinaan maamme syvimmäksi suoksi, sillä suon turvekerros on parhaimmillaan 12 metriä paksu.










Puiden latvojen lomasta kohoaa Kiljamon 17 metrinen lintutorni.
Tässä kohdin täytyy päättää, jatkaako suoraan Kiljamolle, vai kääntyykö vasemmalle ja köpöttää vielä runsaan kilometrin pitkoksilla.

Met jatketaan tästä vasemmalle, eikä siis lintutornille ja sen vieressä olevalle nuotiopaikalle.

Sienillä on ollut messevä kesä.





Ja kappas! Palaamme lähtöpisteeseen Kiljamon infotaulun tuntumaan.

Oli ihan hyvä päätös kiertää reitti vastapäivään. Näin synkästä tieosuudesta pääsi heti alussa eroon, ja lopussa sai rauhassa nauttia suon komeista maisemista.

Täyden kympin kierros, myös kilometreiltään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti