lauantai 13. kesäkuuta 2015

Teneriffa: aurinkoinen polku kukkamereen

Teneriffa, maaliskuinen maisema.

Ja mistäkö moinen pusikko löytyy?
Se löytyy Teneriffan länsiosasta, Santigo del Teidestä aavistus luoteeseen.









kartta: freytag & berndt Teneriffa
Aloitetaan patikointi tuosta oikealta, missä kaavoitettu moottoritie on jyräämässä alleen kaksi lampea. Muutaman vuoden kuluttua tätä reittiä ei ehkä ole enää olemassa...










Tässä katsaus lähtöpaikalta lampien suuntaan. Polku johdattaa niiden lomitse kohti vuoria. Ei muuta, kuin reppu selkään ja vamos!








Kun on laskeuduttu alas lätäköille, alkaa vaivihkainen nousu kohti kukkuloita. Reppuun kannattaa varata riittävästi juotavaa, sillä taivas lupailee hellettä.










Nousu on vielä maltillista ja polku houkutteleva.








Siinäpä reipasta askellusta!














Ekan valloitetun kukkulan päältä näyttää äskeinen tuloreitti tältä. Aika paljon tuli huomaamatta kavuttua, lampia tuskin enää näkee.
Kylä vasemmalla on Erjos.









Teneriffalla tulivuori Teide näkyy lähes joka paikkaan.










Kuumana päivänä täytyy ottaa ilo irti pienestäkin varjosta.











Patikointi jatkuu tasaista metsäautotietä, joka kiemurtaa vuoren rinteessä.









Kunnes päästää nousemaan tuttua kivikkoista polkua. Tätä kavuttiin jo Pico Verden vaelluksella.










Ylhäällä maisemat ovat auvoisia. Vasemmalla lähtee polku Pico Verden huipulle, mutta nyt suunnataan oikealle.







Tähtäämme tuolle vuoren rinteessä vaakatasossa kulkevalle viivalle. Se näyttä johtavan jonnekin tyhjään...











Kuiva ja kivikkoinen polku, helppo kävellä.











Kunnes odottamatta kasvillisuus alkaa riehaantua!


Keskellä kuivaa vuoristopolkua saavutaan yllättäen kukkivaan satumetsään. Kukapa olisi uskonut!











Pusikot ovat täynnä kukkaa ja mehiläistä. Ilma on tuoksuja tulvillaan. Ihan tässä kokeneempikin kulkija herkistyy.

Mutta vain hetkeksi.

Satumetsän jälkeen polku laskeutuu aukiolle, josta lähtee reittejä eri suuntiin.
Tässä kohdin on aika etsiä pikkuhiljaa polku takaisin auton luo. Se löytyy, kun palaa tulopolkua ehkä satametriä takaisinpäin ja nousee pikkupolkua mäen päälle.


Reitti vie ylöspäin aika karulle mäelle, josta polku vie hetken kuluttua alaspäin.
Teidehän se siellä taas pilkistää. Vielä on hilppanen lunta sen pohjoisrinteellä.
Polku on sen verran jyrkkä, että sitä on mukavampi mennä alas, kuin ylös... kävelysauvasta on iso apu jyrkissä laskuissa.
Hetken päästä avautuu tuttu maisema hieman eri suunnasta, kuin retken alussa. Lammikot laakson pohjalla osoittavat oikean suunnan. Toivottavasti se moottoritie ei koskaan tule tänne!

Hieno kävely. Kilometreissä ei ehkä kymmentäkään, mutta maisemissa täysi kymppi!


Reitille lähtiessä auto jätettiin osavasti tien varressa olevan ravintelin eteen.
Ansaitun lounaan aloittaa ensalada mixta, kuten niin usein aikaisemminkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti