maanantai 15. kesäkuuta 2015

Koli: Mäkrää, ahoo, Ukkoo ja Akkaa


Tämä reitti Kolin kansallispuistossa on yhden sortin klassikko. Samalla kävelyllä kuljetaan halki Kolin ihanien ahojen ja kivutaan ylös Mäkrävaaralle sekä itse Ukko-Kolille.

Retken pituus on vajaa 10 kilsaa ja reitillä on runsaasti korkeuseroja.




Aloitetaan patikointi jättämällä auto Ukko-Kolin parkkipaikoista alemmalle. Sen laidasta lähtee houkutteleva polku metsän siimeksen. Väylä on leveähkö, koska se on tietenkin myös latupohja.

Runsaan kilometrin lähes tasaisen taivalluksen jälkeen saavutaan ahoista ensimmäiselle, eli Mäkränaholle.
Kolin ahot ovat ainutlaatuinen jäänne entisajan elämästä. Nykyään niitä hoidetaan mm. niittämällä.
Keskellä ahoa nököttää kelottunut rakennus, jonka rakennustekniikasta tässä havainnekuva.












Mäkränaholta lähtee polkuja moneen suuntaan. Valitaan niistä tällä kertaa Ikolanaholle johtava.












Enää ei kävellä tasaista, vaan pikkuhiljaa noustaan. Metsä ympärillä on alkukesän loistossaan ja tulppuset laulavat oksistossa. Varvuista päätellen tulossa on hyvä mustikkavuosi.
Auringon paisteessa kylpevä Ikolanaho on suoraan Suomifilmistä. Tänne voi helposti kuvitella piikalikan räytymään rakkaudestaan agronomiin.
Ahon keskellä on varaustupa.
Suosittu 60 kilsan pituinen Herajärven Kierros kulkee tätä kautta. Tupa, sekä ahon vesipiste ovat tärkeitä pitkänmatkan patikoitsijoille.


Ikolanahon nuotiopaikalle mahtuisi isompikin porukka evästelemään. Tässä on hyvä hörppästä kaakaot ennen matkan jatkumista.









Pitkospuita rakastava koira tuntee oikean reitin. Ihmisiä varten on maastossa mukavasti opasteita.

Hyväkuntoinen polku lähtee tuota pikaa nousemaan kohti Mäkrän lakea (307m).
Eipä aikaakaan, kun jo silmä tavoittaa kansallismaiseman.

Pielinen on maamme neljänneksi suurin järvi, ja mahdollisesti kuvatuin.

Eero Järnefelt maalasi kuuluisan taulunsa "Maisema Kolilta" v.1928 juurikin Mäkrän maisemista, eikä Ukko-Kolin, kuten usein kuvitellaan.
Kolin kalliot muodostuivat yli 2 miljardia vuotta sitten mannerlaattojen törmäyksessä. Ne ovat jäänne muinaisesta Karelidien vuoristosta. Kovana kvartsiittina ne ovat kestäneet jopa jääkautisten mannerjäiden puristuksen.









Kyllä tässä kelpaa lepuutella kinttujaan.
Mitä enemmän tätä kuvaa tuijottaa, sitä oudommalta se näyttää.
Paras nojata ihan kevyesti, ettei tapahdu kamalia...
Siirtolohkareen tipautti tähän jääkausi noin 10000 vuotta sitten, torstaina puolelta päivin.
Nastakehrääjä (Aglia tau). Nasta, eikö vain?









Näkymä vaaran toiselle puolen, eli Herajärvelle.
Kun Mäkrältä lähdetään Ukko-Kolin suuntaan, on edessä jyrkkä laskeutuminen. Näin aurinkoisella kelillä liukastumisen vaara on vähäisempi, mutta tarkkana on silti oltava.
Juu, mielummin tuota hissuttelee alaspäin, kuin könyää ylöspäin!
Purolanaho on taas uusi hempeä niitty. Kävellään sen halki ja kohta saavutaan uudestaan Mäkränaholle, mutta nyt ihan toisesta suunnasta.









Ahojen jälkeen noustaan ja noustaan leveähköä metsäpolkua, kunnes kivutaan itse Kolin kallioille.
Ensimmäisenä valloitetaan Paha-Koli (334m).

Paha-Koli nosti pilvet taivaalle ja sää viilentyi.

Sitten noustaan Akka-Kolille (339m). Sieltä näkee Paha-Kolin kaljun päälaen.
Taaempana Mäkrä.
Ja vielä taaempana Uimaharju.









Lopuksi kivinen portaikko auttaa kapuamaan Ukko-Kolille (347m). Se on Etelä-Suomen korkein kohta.
Tämän maiseman ääressä on hyvä istuskella pitempäänkin.

Pielisellä on 1500 saarta ja rantaviivaa 1700 km.
Kolin laella sukkuloiva polku päättyy portaisiin, jotka johtavat Koli-Hotellille. Siitä jatketaan toisia portaita takaisin alkupisteeseen alemmalle parkkipaikalle.



Tämä kierros Kolin metsissä, ahoilla ja vaaroilla on aina yhtä lumoava. Nousut ja laskut tuntuvat kintuissa, mutta mieli on kirkas horisonttiin tuijottelusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti