tiistai 2. kesäkuuta 2015

Hämeenlinnan rantareitti, ylen sivistävä kävely


Vaihtelun vuoksi voi oikoa koipiaan menemättä metsään. Hämeenlinnan rantareitti kaupungin keskustan tuntumassa on liki kuuden kilometrin pituinen. Ensimmäinen versio siitä tuli tallottavaksi jo vuonna 2006. Sittemmin sitä on paranneltu ja kehitelty niin, että se on saavuttanut suuren suosion hämeenlinnaisten keskuudessa.

Aloitetaan rantareittiin tutustuminen juhlavasti Hämeen Linnan juurelta ja edetään myötäpäivään. Reitille voi toki hypätä mistä kohdin vain, ja kiertosuunta on vapaavalintainen.
Ilma on korea, joten mikäs tässä tassutellessa.

Linnan vallihauta on korjauksessa.
Hyvä, että puolustuslinjoista pidetään huoli!



Heti linnan jälkeen sojottavat tykit tuimasti Vanajavedelle. Tämä on tykistömuseo Militaria. Sen tiloissa on nähtävänä tykkejä 1400-luvulta alkaen.






Välillä kannattaa vilkaista myös taaksepäin, kuten tätä näkymää. Hämeen Linnan rakentaminen aloitettiin jo 1200-luvulla, ja sen nykyinen ilmiasu alkoi muotoutua 1700-luvulla.
Linna on käynyt läpi monenlaisia vaiheita mm. vankilana. Päälinnan ja kehämuurien restauroinnit saatiin valmiiksi 1988, mutta ainahan vanhoissa rakennuksissa riittää timpuroitavaa.



Rantareitin varressa on ihmisten iloksi muutamia tykkejä. Ne on suunnattu kohti Sairionrantaa, joten olkaapa kiltisti siellä.


Tässä rantasauna, jonka sijainnista tapeltiin verissäpäin muutama vuosi sitten. Siinäpä tuo edelleen nököttää.
Ei se sitten oikeasti taidakkaan häiritä ketään...


Pussaavat puut, pitkähkö suudelma. Rantareitti kulkee tässä kohdin venerannan laitaa...








.. ja siellä lekottelee tämäkin komistus. Valitettavasti en osaa kertoa siitä yhtikäs mitään. Jos jommalla kummalla lukijoistani on paatista tietoa, kertokoon sen meille kaikille!

Sitten rantareitti sujahtaa kaupunginpuistoon. Matka jatkuu metsäisessä maisemassa, mutta edelleen tiukasti rannassa.
Kaupunginpuiston perusti 1800-luvun puolivälissä kuvernööri Otto Carl Rehbinder. Paikalla sijaitsi aikaisemmin Pyövelinmäki, jolla mestattiin 1500-luvulle asti ketkuja hämäläisiä.



Tämä ns. Puistokomitean paviljonki (n. 1850) on hienosti korjattu, mutta keväiset työt kivisissä istutusaltaissa ovat vielä kesken.








Kapuaminen ylös paviljonkiin kannattaa, sillä rakennuksesta on viehko näkymä Vanajavedelle.
Myös alempana rannassa on kunnostettu paviljonki, joka aikoinaan oli laiturille laivaa kaipaavien odotusmaja. Maihinnousulaituri rakennettiin alunperin 1864 ja kunnostettiin nykymuotoonsa 2003.

Kaupunginpuisto on suosittu ulkoilupaikka ja monelle myös oikopolku kaupunginosasta toiseen. Ristiin rastiin kulkee yli 5 kilometriä puistokäytäviä.
Puistossa on vuodesta 1974 järjestetty Ämyrock-ilmaiskonsertteja. Tänä suvena rokataan 27.6.

Rautatiesilta, joka on rakennettu 1920-luvulla. Täältä avautuu yksi hienoimmista näkymistä, kun matkaa junalla Tampereen suuntaan.




Jalankulkijoille on sillalla oikein komea väylä. Tässä kulkevat tietysti myös pyöräilijät. Siltaa levennettin 60-luvulla nykypäivän tarpeisiin.


Sillalta on näkymä pohjoiseen Aulangon hotellille ja kylpylälle. Aulangon vanha hotelli paloi 1928 ja uusi funkkistyylinen nousi 1938. Sittemmin sitä on toki laajennettu ja sen kylkeen rakennettiin suosittu kylpylä 2006.

Rautatiesillan kupeessa on valinnan paikka: tästä voi käpytellä Aulangolle, jatkaa rantareittiä sorapolulla tai poiketa rannan pitkospuille.

Oikein arvattu: jatkamme pitkoksilla. Niiden yhteyteen on rakennettu kiva nuotiopaikka.

Leveä puupolku mahdollistaa myös pyörätuolien, rollaattoreiden ja lastenvaunujen pääsyn notskille.







Pitkospuut seuraavat rannan kurveja keskellä kesäistä koivikkoa. Nämä ovat hyviä paikkoja mato-onkijoille.
Pitkosten päätyttyä noustaan portaat takaisin varsinaiselle rantareitille. Kulkijoiden riemuksi on väylän varteen rakennettu useampikin levähdys- ja näköalapaikka.

Osavia penkkejä vaikka eväiden syöntiin...

Kinttujen lisäksi reitillä voi jumpata muitakin kehon osia.

Mutta pakko ei onneksi ole.

Nyt kuljetaan pitkä pätkä rautatien laitaa, joten silloin tällöin pääsee bongaamaan junia.
Vaan ei just nyt...
Suomen ensimmäinen rautatie avattiin 1862 Helsingitä Hämeenlinnaan. Vuonna 1876 pääsi junalla jo Tampereelle asti.




Kehollisen rasituksen lisäksi koetellaan myös mieltä, esimerkiksi tällaisilla taideteoksilla.

Luomuksen tekijää en tiedä, tietääkö joku muu?

Reitin varrella on pieni uimarantakin. Aika komeat ovat polskijoiden maisemat!


Kohta rantareitti sukeltaa Varikonniemen pusikoihin. Vain kaksi askelta puiden siimekseen ja satojen tirppalintujen sinfoniat soivat korvissa. Näin alkukesästä jokaisella räähkäpöllöllä on jotain sanottavaa.





Varikonniemessä on vanhoja rakennuksia ja niiden jäänteitä, koska siellä aikoinaan sijaitsi höyrysaha (1873) ja sen henkilökunnan asuinrakennuksia.
Myöhemmin alue oli varuskunnan varikkoalueena.


Tämän niemen luonto on uskomattoman runsasta ja monipuolista. Ikivanhat puut ja läheinen ranta vetävät puoleensa jos jonkinlaista otusta.
Toivottavasti alue vastaisuudessakin säilyy rehevänä viidakkona.

Varikonniemestä katsoen linna näyttää taas uuden profiilin.

Vielä muutama askel ja pullahdetaan lehdosta asfaltille. Liikenteen äänet alkavat jo kuulua.





Rantareitti johdattaa kulkijan suoraan Hotelli Vaakunan pihalle. Eip anneta sen häiritä, sillä taival jatkuu.

Hieno puistokäytävä kiertää Viipurintien terveysaseman. Alueen vanhimmat rakennukset ovat Carl Ludvig Engelin käsialaa vuodelta 1840.

Ompa täälläkin vanhoja upeita puita. Ehkei kuitenkaan Engelin aikaisia... vai?

Kävelyä voi jatkaa tuosta sillan alitse, jolloin päätyy Verkatehtaalle.




Mutta tälläkertaa koukataan ylös kadulle ihmisten ilmoille. Vasemmanpuoleinen rakennus on terveysasemaa, oikeanpuoleinen on Hämeenlinnan Taidemuseo. Se valmistui 1838 valtion viljamakasiiniksi, jollaisena se toimi vuoteen 1925.

Vanajaveden silta vie suoraan Hämeenlinnan keskustaan. Suoraan edessä näkyy entinen Kariston toimitalo (1927) eli nykyinen oikeustalo.

Sillan jälkeen jatketaan rantaa pitkin oikealle. Nyt ollaan käännetty selkä auringolle. Ohitetaan Hämeenlinnan satama ja Rantakasino (1955), joka on suosittu kesäjuottola.

Taas uusi näkymä samalle vanhalle tiilirakennukselle. Joko alkaa kyllästyttää?

Ja niin palataan takaisin linnan huomaan, eli vuonna 1968 perustettuun Linnanpuistoon.

Ympyrä on sulkeutunut, reitti on kierretty. Takana on runsas tunti ja 5,7 kilometriä kauniissa järvimaisemassa.

Rantareitti on antoisa vaihtuvien maisemien ja läsnäolevan historian takia. Ja järven ääressä kävely on aina yhtä kivaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti