sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Koli on my mind

Kolin kansallismaisema on kaunis katsoa,ja se jää mieleen ihmeellisellä tavalla. Se on Suomen luonnon symboli, tunnuskuvamme maailmalla.

Ja kannatti pitää piski remmissä.












Vaan synkän sumun hälvettyä katse kaihoaa Pielisen aalloille. Jossain tuolla on Lieksa, eli sivistys ja city.

Tai ainakin Lieksa.









Pielisen eteläisemmän pään kainalossa kajastavat Uimaharjun tehdaskompleksin komeat savupiiput. Niistä tupruttaa savua, siellä painetaan duunia!

Kolia seuraa useampi vaara: on Mäkrää, on Jauholanvaaraa. Ja onhan siinä muitakin mäkiä sopusasti rivissä. Patikoitavia polkuja täynnänsä.











Ukkokolin harjanteilla polku on leveä ja lavea. Tähän mahtuisi monta saapastelijaa vierekkäin. Vaan onneksi maailman ruuhkat ja härdellit ovat kaukana.
Kuvassakaan ei näy muuta, kuin metsää ja kaukainen Pielinen.
Pohjois-Karjalan villi luonto on visusti pusikoiden kätköissä. Siellä ne piileksivät: sudet, oravat, maahiset ja tontut.







Jauholanvaaralta näkymät ovat nekin hulppeita. Tästäkohdin ei näy Pielinen, vaan Herajärvi ja pikkarainen Jero.
Aurinko paistaa, kalliot ovat lämpöisiä.



Irtokivi. Mistälie tuohon vaaran laelle pöksähtänyt.
No okei: sen toi jääkausi toissatalvena.




Ikolanaholla on mukava nuotiopaikka isommallekkin porukalle. Ympärillä pohjoiskarjalaista perinnemaisemaa. Tämä on useamman vaelluspolun solmukohta, reittejä kulkee sinne sun tänne, sieltä sun täältä.



Mäkrän mökki nököttää keskellä suvista niittyä. Ylämäet ja alamäet, kalliot ja ikimetsät ovat uuvuttaneet kulkijan... mutta vain lyhyeksi helteiseksi hetkeksi.





Koli on my mind! Indeed!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti