keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Kirja, joka saattaa hyvinkin kiinnostaa sinua... Villi Vaellus

Nuori nainen, Cheryl, ajautuu sekopäiseen elämään. On huumeita, on irtosuhteita, on tuskaa ja katumusta. Ja sitten taas kaikki alusta... kunnes mitta tulee täyteen, ja elämä voittaa. Vaan eipä sitä puhdistumista voi niin vaan heppoisesti saavuttaa. Jotta kaikki palaset loksahtaisivat parhaille paikoilleen, täytyy selviytymisen eteen nähdä vaivaa, paaaljon vaivaa! Ja niinpä sankarittaremme päättää kävellä Meksikon rajalta Kanadan rajalle pitkin Pacific Crest Trailia.


 No, ei hän aivan Meksikon rajalta aloita, eikä saavuta Kanadan rajaa, mutta vaeltaa kuitenkin sadan päivän ajan jättimäisen rinkan alla pitkin vuoristopolkuja. Rinkka on jättimäinen, koska hän kantaa mukanaan kaiken ruokansa, telttansa ja osan matkaa myös kaiken tarvitsemansa veden. Eip käy kateeks!



 Matkallaan hän käy läpi elämänsä taitekohtia, ja miettii, että kuis siinä näin kävi. Paljon on hänellä ollut vastamäkiä, ja paljon hän on lasketellut alamäkiä, sinne ihan pohjalle asti. Kävellessä, kuten tiedämme, aatokset kuitenkin maagisesti kirkastuvat, ja niin käy tässäkin opuksessa. Erämaassa taivaltaminen, ja voimiensa koittelu, selvittää pään ja kirkastaa sielun.


Vaelluksellaan Cheryl tapaa muitakin Pacific Crest Trailin taivaltajia, melkein kaikki miehiä, ja melkein kaikki mukavia. Vaeltajien välinen solidaarisuus on osa kirjan viehätyksestä, ja se parantaa omalta osaltaan sankarittaremme haavoittunutta sielupahasta.

Vaellus ei ole siitä helpoimmasta päästä, vaan vaatii voimien lisäksi sisua ja lujasti tahdonvoimaa. Reitti kulkee halki vuoriston ja pitkin ikiaikaisia metsäpolkuja. Yksin kulkeva nainen saa käyttää kaikki taitonsa ja konstinsa selvitäkseen päivästä toiseen. Ja niin vaan hän selviää! Jesh!


Minä pidin tästä kirjasta siksi, koska siinä maistuu ylämäen hiki ja ansaitun tauon  viilentävä vesitilkka. Luontoa on kuvattu suurella sydämellä, aivan kuulee soran rapisevan askelten alla. Jokainen kilometri tuntuu todelta, jokainen taakse jäänyt päivä oikeasti ja ansaitusti eletyltä.

Ja ai niin: tämä tarina on tosi.






Olen ylen ystävällisesti liittänyt linkkilistaan kirjan kirjoittajan nettisivun.

perjantai 24. lokakuuta 2014

Noticias sobre el Camino... osa 2



Camino de Santiagoa käsitteleviä uutisia Espanjan lehdistöstä:

Parador-hotelliketju (kts. linkit) tarjoaa vuoden 2015 loppuun asti alennuksia pyhiinvaeltajille = Tarifa Peregrino. Yöpymisestä saa alennusta 15% ja ravintoloissa 10%. Tarjous on voimassa myös Paradoreista mahtavimmassa eli kuvassa olevassa Santiago de Compostelan Paradorissa. Ou jee!

Santiago de Compostelan kaupunki alkaa kehittää Portugalin Caminon viitoitusta, kunnossapitoa ja rakenteita yhdessä 60 calicialaisen kylän kanssa. Tämän reitin viitoitusta parannellaan myös Santiagon kaupunkialueella. Tarkoituksena on seuraavaan pyhään vuoteen (2021) mennessä kohentaa reittiä ja lisätä sen houkuttelevuutta. "Kumpa vaeltajien määrä jatkaisi kasvuaan!" toteaa Santiagon kaupunginjohtaja.

Syyskuisia vaeltajalukuja: Camino Francesis: 24.000, Camino Portugal 5400, Camino Norte 1900 ja Camino Primitivo 1400. Nämä olivat siis syyskuun suosituimmat reitit.

Caminoa Santiagoon asti on tänä vuonna vaeltanut yli 224.000 hemmoa, mikä on 10% viimevuotista enemmän. Olitko sinä yksi heistä? Entä ensi vuonna?






lauantai 18. lokakuuta 2014

Appara, iltapäivän ilo

Appara, tai vieraammille Ahvenisto, on Hämeenlinna helmi. Tai toinen Hämeenlinnan helmistä. Se toinen on tietenkin Aulanko. Appara, Hämeenlinnan helmi, pelastaa nuutuneen iltapäivän. Kun on just niin väsynyt ja syrjällään, ettei tekis muuta, kuin makais sohvalla ja haaveilisi helpommista ajoista, on aika pistää tossua toisen eteen ja lähteä Apparalle.

Appara kuuluu kesään, joten mikä sen ihanampaa, kuin talloa sen polkuja kuulaana syyspäivänä. Viime kesänä tapahtui maailman ihme ja Apparan allas korjattiin noin sadan vuoden tuumailun jälkeen. Voi sitä ihmisen riemua, kun viimein saatiin vettä altaaseen! Sen kunniaksi otin kuvan tyhjästä altaasta.




Apparan järven ympäri kulkee osava pururata, jota pitkin ainakin minun ikäluokkani Poltsarilaiset ovat maleksineet monen monen kouluvuoden ajan. Itseltäni meni oppikoulun ja lukion jälkeen osapuilleen viitisen vuotta, ennenkuin pääsin kouluvuosien traumoista ja pystyin taas nauttimaan Apparan upeista maisemista ja oikeasti ihan hiton hienosta pururadasta.



Apparalla on yleensä paljon lenkkeilijöitä, kävelijöitä, koiran ulkoiluttajia ja muitakin maleksijoita. Nämä kuvat ovat ihmisistä autioita jostain minulle käsittämättömästä syystä. Ehkä keli oli liian vaativa?







Vuonna 1952 oli Apparalla Olympialaiset. Silloinen maastojuoksurata on nyt onnistuttu löytämään uudelleen, ja jotta se ei taas epähuomiossa katoaisi, on se merkitty maastoon kuvan mukaisilla merkeillä.









Apparalla veden ja metsän sympoosiumi hivelee silmää. Oikein tekee mieli loikkia eteenpäin, niin inspiroiva on maisema.










Järven kauimmaisessa päässä on ihmismassoista kaukana. Tämä on myös suosittu koirien juomapaikka, mutta tarkoituksella mukaan otettu piski ei suostunut poseeraamaan kuvausta varten.











Koska Apparan järvi on harjujen kainalossa, tai mahapoimussa, tai nivustaipeessa, riittää poluilla korkeuseroja. Hikeä pukkaa, kun nousee veden tasolta kohti huimaavia korkeuksia. Mutta siinä samalla huomaa nuutuneisuuden kaikonneen. Veri kiertää suonissa kohisten, mutta ei liikaa kohisten, ja värit ympärillä ovat ah, niin kirkkaita!

Appara on jälleen pelastanut ihmisen sohvakuolemalta. Taas kerran on ikuinen kaiho luontoon vienyt voiton vaakatasoisesta telkkarin tuijottamisesta ja nopeasta apatiaan vaipumisesta. Terve menoa kooma!




Kiitos ihanainen Appara! You saved my day!








sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Terveisiä Torronsuolta!

Sunnuntaipäivä Torronsuolla. Pilvistä, ei kovin lämmintä ja ilahduttavan paljon väkeä pitkospuilla. Kiljamon parkkipaikalla on ainakin kymmenen autoa!
Torronsuon reittiä on paranneltu pikkuhiljaa vuosi vuodelta. Jokunen vuosi sitten pitkospuilla kulkeminen oli epävarmaa siitä yksinkertaisesta syystä, että ne saattoivat yht äkkiä loppua keskellä vetistä suota ja upottavia mättäitä! Noo, ne korjattiin pari vuotta sitten, nyt Torron pitkokset ovat kuin paraskin baana halki suopursujen.

Nyt on taas astuttu aimoaskel kohti täydellistä patikointireittiä: Torronsuon opasteet on uusittu, ja mikä makeinta: niitä on lisätty reitin hämärimpiin kohtiin. Pitkoksilla opasteita ei tarvita kuin risteyskohdissa, mutta jos halajaa suolta louhokselle, tai vielä pidemmälle, eli Idänpään lintutornille ja laavulle, on aikaisemmin saanut tarpoa metsässä hyvään tuuriin luottaen.

Oikealla olevassa kuvassa ovat opasteet pitkospuiden päässä, siinä missä astutaan metsän siimekseen. Aikaisemmin tässäkohdin täytyi arpoa, mikä olisi oikea reitti louhokselle.











Louhokselta löytyy opaste, joka näyttää suunnan Torron, tarkoittaen tällä Torron kylää. Kun sitä lähtee seuraamaan, löytää myös Idänpään laavun ja lintutornin.








Opasteita löytyy myös matkan varrelta. Kiljamoon, eli yleisemmin käytetylle parkkipaikalle, pääsee molemmista suunnista. Tämä on hyvä muistaa, jos ei halua palata samaa reittiä.



















Laavun edellinen vierailija , tai varmaankin heitä oli ollut useampi, oli jättänyt meille hauskan yllärin: käpylehmäfarmin!






Osaisiko joku kertoa, mikä tuo laavun nuotiorengas on aikaisemmin ollut?  Se on tuhtia valurautaa, noin puolimetriä korkea ja halkasija ehkä 60 senttiä. Nuotiona se toimii kohtalaisesti, kun kaivaa sen reunan alle kolot ilmavirtaa varten.



Kannatti taas käydä, Torronsuo ei petä koskaan!










perjantai 10. lokakuuta 2014

Madeira osa 1. Caldeirao Verde

Madeira on patikoitsijan paratiisi. Hienoa maisemaa piisaa ja polkua jos jonkinmoista. Funchal on saaren pääkaupunki ja juuri sinne, tai sen liepeellä keikkuvalle hotellialueelle, majoittuu suurin osa matkailijoista. Ja vaikka Funchal on varsin viehko, saaren varsinaiset aarteet löytyvät pääkaupungin ulkopuolelta. Saarella on toimiva bussiverkosto ja avuliaita taksikuskeja, joiden kanssa voi tehdä kokopäivän diilin. Mutta jos vain suinkin uskaltaa ajaa itse, kannattaa ehdottomasti vuokrata auto ja huristaa vuoristoon, rannikoille ja tunneleihin, tunneleihin, tunneleihin

.

Madeiran saarelta löytyy kilometritolkulla levadoja käveltäväksi. Levadahan on ihmisen tekemä vesireitti, jolla on ohjattu saaren sateisilta alueilta kallisarvoista vettä kuivemman alueen viljelyksille. Levadaa seuraa useimmiten huoltopolku, jonka avulla lavadat on voitu putsata roskista ja korjata sortumat. Levadapolut ovat yleensä helppoja käveltäviä, sillä niillä ei juurikaan ole korkeuseroja. Naisihmiselle levadojen hankalin puoli on pissapaikan löytäminen: toisella puolen on pudotus laaksoon, toisella puolen jyrkkä kalliorinne...

Parhaimmat levadat sukeltavat tarvittaessa tunneleihin ja niin on myös kävelijän tehtävä. Tunneleita varten on tarpeen pitää mukana taskulamppua. Ja rohkeaa mieltä.

Hieno levada, tai siis oikeastaan mielestäni hienoin levada, on Caldeirao Verde. Tämän levadan varrella on kaikkea sitä, mitä levadalta kaipaan: on huikeat korkeuserot, on siltoja ja vesiputouksia. Ja on kolme jännittävää tunnelia. Näissä tunneleissa pystyy kävelemään jos on mukana se taskulamppu. Ilman lamppua voi pudota veteen tai kompastua kiviin. Tai panikoitua pimiässä. Tunnelit ovat sen korkuisia, että niissä tällainen lyhyempikin ihminen mieluusti kulkee hieman kyyryssä.




Caldeirao Verden pituus yhteen suuntaan on noin 6,5 km, ja takaisin on palattava samaa reittiä. Levadan päätepiste on vesiputous vihreässä kattilakurussa. Siitä voi vielä halutessaan jatkaa Caldeirao Infernoon, joka ei ihan ole nimensä veroinen.
Olen kävellyt tämän levadan sekä maaliskuussa, että lokakuussa. Maaliskuussa vehreyttä oli runsaasti, lokakuussa aivan mielettömästi. Vallankin erilaiset saniaiset tuntuvat viihtyvän levadapolkujen seinämissä.

Kuten kuvasta voi päätellä: tällä levadalla on tosi mukava sonnustautua vedenpitävään takkiin. Kuivempanakin aikana rinteiltä pärskii vettä, sateisena kautena liruista tulee putouksia... ja levada kävelijöineen kulkee niiden alla.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Noticias sobre el Camino... osa 1

Espanjalaiset lehdet kirjoittavat säännöllisesti kohtalaisen paljon Camino de Santiagon tapahtumista. Tässä katsaus uusimpiin aiheisiin:

Elokuun kahdeksas tänä vuonna tehtiin uusi ennätys Santiagoon saapuvien vaeltajien määrässä. Kaiken kaikkiaan 2748 pyhiinvaellusreittiä kulkenutta saavutti tuolloin päämääränsä.
Myös 28.9 kirjattiin kaupungin peregrino-toimistossa aika iso perillepäässeiden määrä, mutta tuolloin heitä oli "vain" 1500.

Elokuussa Caminon kävelijöistä oli ulkomaalaisia 57%, eli espanjalaisia oli 43%. Seuraavaksi eniten kävelijöitä oli Italiasta, sitten Portugalista, sitten Saksasta ja Ranskasta.

Tämän vuotinen pyöräilykilpailu Vuelta, eli Espanjan ympäriajo, päättyi Santiago de Compostelaan Prazo Obradoirolle, juuri siihen katedraalin edustalle.

Lisää noticias tulossa, kunhan ehditään!

perjantai 3. lokakuuta 2014

Eläimellistä menoa Caminolla

Olenkin jo kertonut ongelmaisesta kanasta, joka ojasta vaanien aikoi julmasti lopettaa ystäväni vaelluksen. Niin, me ihmiset voimme vain arvailla muiden luontokappaleiden motiiveja. Ehkä se kana oli jo pitkään suunnitellut atakkia vaeltajien pään menoksi, ehkä se oli militantti hyvistä syistä! Ja tosiasiahan on, että juuri tämä sama ihminen onnistui aktivoimaan muitakin eläimiä: vain muutama päivä kanan hyökkäyksen jälkeen onnistui... no melkein onnistui,  hyvin sympaattinen aasi varastamaan  samaisen vaeltajan repun.                                                                                                                                          
Kävelijä kohtaa Caminolla kissoja, jotka vaanivat kiviaitojen päällä. Ne haistattavat pitkät oudoille kulkijoille! Hevosia tapaa usein laitumilla, varsinkin baskimaalla ja Caliciassa. Jos kuljet läpi laitumen, muista sulkea kaikki ne portit, jotka olet joutunut avaamaan!

Aivan oma lukunsa ovat Caminon koirat. Espanjassa, ja miksei Portugalissakin, koiria käytetään niin toisella tavalla, kuin mihin me suomalaiset olemme tottuneet. Osa, se onnellinen osa, koirista on lemmikkejä. Mutta sitten on paljon koiria, joiden tehtävänä on vartioida. Niitä näkee
tehdasrakennusten seinämillä kolmen metrin kettingeissä, niitä näkee huoltoasemien pihoissa minimaalisissa aitauksissa ja niitä näkee ihan tavallisten talojen pihoissa nukkumassa asfaltilla kuhmuinen vesiastia melkein ulottuvissa. Koirarakas vaeltaja joutuu kovettamaan sydämensä niitä nähdessään!

Suurin osa vapaana kulkevista koirista on ystävällisä tai välinpitämättömiä. Ne ovat ikänsä katselleet outoja reppuselkäisiä hiippareita, eivätkä pentuiän jälkeen korviaan lopsauta vieraskielisille huhuilijoille.

Koirat Espanjassa ja Portugalissa pelkäävät keppiä. Se ei kuulosta mukavalta, eikä sitä kannata miettiä kovin tarkasti...mutta sitä voi käyttää hyödykseen, jos kohtaa vapaana olevan koiran sen huonona päivänä. Vaellussauva, kävelysauva, mikä tahansa keppi, jolla helpotat kävelyäsi, pelottaa koiria. Mieleeni muistuu irlantilaisen vaeltajan kertomus: hän oli kohdannut irtokoiran, jolla oli jotain kaikkia repun kanssa kulkevia vastaan. Tai ehkä se piski oli vain herännyt väärällä tassulla.... Irlantilaisella ei ollut ollut sauvaa tai keppiä, vaan hän oli joutunut häätämään koiran kauemmaksi heittelemällä kiviä. "Joka kiven kohdalla ajattelin omaa, Irlannissa odottavaa koiraani" kertoi mies suruissaan. Hän oli harras koirien ystävä, ja olisi mielummin kivien sijasta heristänyt koiralle keppiä ... jos hänellä vain olisi sellainen ollut.
Kuvan koira ei liity tapaukseeen.

Jos pelkäät koiria oikein tosissasi, voi Caminolla vaeltaminen olla sinulle ylivoimaista. Totuttele koiriin kotimaassa, siitä on suuri hyöty molemmille osapuolille.

Jos haaveenasi on lähteä Caminolle oman koirasi kanssa, niin unohda koko juttu! Siellä koirasi on jatkuvasti jonkun toisen koiran reviirillä, mikä on koiralle hyvin stressaavaa ja voi johtaa verisiin tappeluihin. Lisäksi yöpymispaikkojen löytäminen koiran kanssa saattaa olla lähes mahdotonta.