Kevätaurinkoa Torronsuolla

 

Pitkän talven jälkeen tuli lopulta oivallinen kevätsää. Juuri sellainen jolloin on pakko päästä pitkospuille. Niinpä suuntasimme Tammelan Torronsuolle. Auton jätimme Kiljamon parkkipaikalle ja kävelimme lenkkimme vastapäivään. 

Ilman lämpötila oli reippaasti plussan puolella ja saattaisi tuntien kuluessa lähennellä jopa kymmentä astetta.

Heti parkkipaikan kulmalta pääsimme pitkospuille. Edessä oli noin 8,5 kilometrinen Suotaival.

Ihan alussa pitkospuut näyttivät mukavan kuivilta mutta jo muutaman askeleen jälkeen reitti muuttui lumisemmaksi. 

Tuollaisilla jäisillä pitkospuilla oli hankalaa kävellä sillä vaikka kenkä piti jäällä, liukui koko jääpeite puun liukasta pintaa pitkin. Yhden näyttävän kaatumisen jälkeen kuljimme vielä varovaisemmin.

Auringon lämmittämillä pitkospuilla oli siellä täällä rohkeita karvaisia toukkia... lienevät ruostesiipiä.

Torronsuon pitkospuut ovat aika uusia ja siksikin priimakunnossa. Saimme onnekkaasti kulkea pitkiä pätkiä ilman lumiesteitä. Maastossa näytti olevan paljon vettä.

Poikkesimme myös uudella Pehkun parkkipaikalla sillä reitti johdatti sen kautta. Parkkipaikka oli tyhjä ja sen huusi oli valoisa ja siisti.

Välillä jalkain alla oli myös pehmeää metsäpolkua. Tuli oikein kesäinen olo.

Joku höyhenpukuinen oli joutunut toisen saaliiksi. Minkä linnun sulkia nuo lienevät?

Polun jäisillä kohdin täytyi ottaa muutamia sivuaskelia, mutta onneksi aina löytyi pitävää pohjaa kengän alle.

Komean kokoinen muurahaiskeko oli vielä hiljainen. Siihen osui kyllä aurinko aika kivasti niin että varmaan tuota pikaa pesässä alkaa kuhina.

Lopulta pääsimme puiden katveesta avaralle suolle. Täällä piisasi paistetta. Välillä pitkokset olivat rennosti käveltävissä, välillä sipsuttelimme jäisillä osuuksilla.

Mukavan pitkä pitkospuuosuus päättyi metsään ja todella liukkaalle polulle. Tätä jäistä ylämäkeä oli haastavaa nousta.

Tästä viisastuneena päätimme vaihteeksi kävellä soratietä pitkin Idänpäänkallion lintutornille ja tulistelupaikalle.

Kauniin päivän ansiosta liikkeellä oli paljon väkeä. Ja hilpeitä koiria. Kaikki mahtuivat mukavasti nuotion äärelle. Onneksi meillä ja muutamilla muilla oli klapeja repuissa niin saimme makkarat ja muut herkut paistettua.

Lintutornista näkyi hiljainen suo. Tulomatkallamme auton ikkunoista näkyi parikin hanhien ja kurkien auraa, vaan nyt kun niitä oikein toivoi oli taivas tyhjä. 

Oli kyllä keväisen hienoa katsella kuinka lumi ja jää hissuksiin sulivat suon pinnasta.

Hyvänmittaisen tauon jälkeen palasimme liukumatonta maastoa pitkin soratielle. 

Täällä olikin metsää hakattu ja maisema oli aika erilainen kuin ennen. 

Ovathan nuo rahanarvoisia tukkeja, mutta samalla myös kuolleita puita.

Tienvarren opasteelta palasimme metsään. Edessä oli neljä kilometriä Kiljamoon ja mukava polku joka paikoin oli niin jäinen että kurvasimme suosiolla jäättömien mättäiden kautta.

Pienen suon poikki johdattivat kovasti jäiset pitkospuut mutta olimme jo tähän mennessä kokeneita hankalien pitkosten ylittäjiä. No problem.

Tavallisesti olemme pitäneet Louhoksella pienen tauon. Nyt ohitimme paikan lumista polkua pitkin ja todella jäisen alamäen jälkeen päädyimme jäisille pitkospuille. 

Kovasti täälläkin oli vettä maastossa... tosin jään alla.

Metsän halki kulkeva polku oli paikoin helppo mutta paljon oli myös silkkaa jäätä joka oli viisainta ohittaa mättäiden kautta. 

Sanotaan että iäkkäiden kansalaisten olisi hyvä harjoittaa tasapainoilua...

Metsän jälkeen saavutimme taas suon ja pitkospuut. Torronsuon opasteet ovat huippuluokkaa.

Alussa puupolku oli mukavasti selkeä ja jäätön. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja tuulikin oli myötäinen.

Vaan kohta pitkokset katosivat jään ja veden alle. Tänä keväänä suolla oli todella paljon vettä.

Tuostakin selvisi rivakalla askelluksella ja oikeasti kengät eivät juurikaan kastuneet.

Tämä oli sitä parasta Torronsuota. Pitkospuut kiemurtelivat houkuttelevasti ja välillä sujahdettiin pieneen metsäänkin.

Suurin osa reitistä oli kuivaa polkua. Aurinko paistoi, joku tirppalintu visersi pusikossa ja kaikki oli kohdillaan.

Puunlatvojen yläpuolella näkyi Kiljamon lintutorni. 

Seuraavassa risteyksessä valitsimme pidemmän tien parkkipaikalle... eli käännyimme vasemmalle.

Tämä sopuisa väylä sivusi peräti kahta alueen esteetöntä reittiä. Torronsuolla on hienosti panostettu kaikkien mahdollisuuteen nauttia suon maisemista, tuoksuista ja tuulista.

Meidänkin retkemme viimeinen osuus parkkipaikalle kulki leveää väylää pitkin.

Kuljimme päivän aikana liki 10 kilometriä vaikkakin Suotaipaleen pituudeksi oli ilmoitettu 8,5 kilsaa.

Tämä oli todella hieno päivä auringonpaisteessa ja kevääseen heräävän suon maisemissa. Suosittelen.